KUINKA LÄNDERIT VALLOITTIVAT SUOMEN

Kuten kaikki länderi-ihmiset tietävät, alkaa satu näin: Vuonna 1962 Maria Åkerblom toi Saksasta Suomeen ensimmäisen kromfohrländerin, narttu Blaeki vom Lennebergin, joka oli astutettu Alex von Mazeppa-nimisen uroksen kanssa. Blaeki synnytti kuusi pentua, jotka Åkerblomin kahden muun saksantuonnin, uros Dirk vom Lennebergin ja narttu Astrid von Mazeppan, kanssa muodostivat tulevine pentuineen Suomen "alkuländerikannan".

1970-luvulle tultaessa länderit olivat lisääntyneet melkoisesti: koiria oli rekisteröity jo useita satoja! Niiden tyyppi vaihteli tavattomasti. Kaikki mahdolliset karvanlaadut olivat edustettuina sileimmästä turkista ilman partaa aina "pörröturnipsiin". Myöskin turkin väri oli varsin vakiintumaton. Siihen aikaan oli jopa aivan mustamanttelisia ländereitä. Toivottu turkki oli kuitenkin jo tuolloin keskipitkä, karkea, parrallinen länderi ruskeilla merkeillä, mielellään manttelin kanssa.

Noiden 1970-luvun kromfohrländereiden luonteessa oli myös paljon parantamisen varaa nykykoiriin verrattuna. Usein näki arkoja, jopa aggressiivisia koiria. Kadulla länderin kanssa kulkiessaan ihmiset tulivat usein kysymään, "mikä tuon hauskannäköisen sekarotuisen nimi on?" Vaan eipä länderi nykypäivinäkään taida niin tavattoman tunnettu rotu olla. Tai jos joku on sen tunnistavinaan, niin rotuarvaus on varmaankin Jack Russelin terrieri. 1970-luvulla länderi oli kuitenkin AINA "tuo sekarotuinen". Jopa koiranäyttelyissä ihmiset ihmettelivät ländereitä.

Toki kromfohrländereitä esitettiin jo tuolloin näyttelyissä ja olipa rodulla jo muutama kasvattajakin; Oulun seudulla oli jopa oma länderikantansa! Aika pienissä piireissä tuo harrastustoiminta silloin kuitenkin kulki; elettiin omissa ympyröissä, erossa koiraharrastuksen valtavirroista, hieman kuin tuossa sadussa, jossa "hovipoika nukkui, pihan kanat nukkuivat, jopa kuningas ja kuningatar nukkuivat."

Vuonna 1976 sitten länderit heräsivät Ruususen unestaan. Maria Åkerblomilta ensimmäisen länderinsä ostanut nuori neiti Tiina Koponen, innokas koiraharrastaja jo pienestä lähtien, päätti laittaa rattaat pyörimään. Kirjoituskoneella tehty kutsukirje saapui huhtikuussa 1976 Kennelliitosta saatujen omistajaluetteloiden perusteella kaikkiin mahdollisiin "länderikoteihin". Teksti kuului seuraavasti:

KAIKKI KROMFOHRLÄNDEREISTÄ KIINNOSTUNEET! ESITTELYTILAISUUS SEKÄ ALAJAOSTON PERUSTAMINEN 10.5.76.klo 19.00 Haagan VPK:n talolla Helsingissä Isonnevantie 29. Tarkoituksenamme on saada kromforländereille oma alajaosto, johon kuuluisivat kaikki kromfohrländereitten omistajat, kasvattajat sekä rodusta kiinnostuneet. Kromfohrländereitä on ollut Suomessa jo vuodesta -62 lähtien ja niitä on rekisteröity jo yli 450 kappaletta. Näkyvimpänä huomionkohteena on koirien erilainen turkinlaatu. Myös luonteessa olisi parantamisen varaa, sillä tiiviin sukusiitoksen takia on paljon arkoja koiria. Ulkomuototuomari Rainer Vuorinen tulee esittelemääm ihannekromfohrländerin sekä rotumääritelmän. Suomen seura- ja Kääpiökoira r.y:n rahastonhoitaja rva Gunnel Holm tulee kertomaan alajaoston toiminnasta. Toivomme, että mahdollisuuksien mukaan ottaisitte koiranne mukaan tai edes valokuvia siitä, että saataisiin jonkinlainen katselmus tämän hetken kannasta. Esittelytilaisuudessa on mahdollisuus ilmoittautua Seura- ja kääpiö r.y:n näyttelyyn Tammisaaressa 25.7.76. Tuomarina toimii saksalainen Werner Steinhausen, minkä takia toivomme runsasta osaanottoa. Annamme tilaisuudessa myös näyttelyohjausta sekä neuvomme teitä parhaamme mukaan kaikkia kromfohrländereitä koskevissa kysymyksissä. Tervetuloa keskustelemaan kromfohrländereistä ja tapaamaan muita kromfohrländerihmisiä!! KAHVITARJOILU

Kyseisenä iltana Haagan VPK:lle saapui sitten parikymmentä ihmistä. Monilla oli koira mukanaan, aikamoinen ländereiden kirjo! Gunnel Holm kertoi, että alajaosto toimii pääjärjestönsä alaisuudessa saaden siltä taloudellista ja neuvovaa tukea. Alajaosto ei ole virallinen rodun järjestö, vaan toimii kattojärjestönsä sääntöjen ja toimintaperiaatteiden mukaan. Koska nämä periaatteet tuntuivat hyviltä, eivät liian sitovilta ja "virallisilta", päätettiin tuona toukokuun iltana sitten perustaa Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen kromfohrländeralajaosto. Puheenjohtajaksi valittiin luonnollisestikin Tiina Koponen. Muiden silloin valittujen toimihenkilöiden etunimet taisivat olla Seija, Georg ja Maija. Sukunimet ovat nyt painuneen vuosien saatossa unohduksiin. Sen kuitenkin muistan, että seuraavaksi oli vuorossa, ei suinkaan tanssia, vaan näyttelyharjoitukset Haagan VPK:n pihalla! Siinä sitten kiersimme kevätillassa rinkiä Koposen ympärillä ja saimme hyviä neuvoja kehäkäyttäytymistä varten. Ja tietysti Rainer Vuorinen katsoi koiriemme hampaat. Taisivatpa muutamat koirat näyttää hampaitaan ihan pyytämättäkin! Sinä iltana moni ilmoitti koiransa Tammisaaren näyttelyyn! Taisipa se olla meidänkin Nittanetan ensimmäinen näyttely.

Haagan VPK:n talo tuli siitä lähtien tutuksi paikaksi aktiivisille länderiharrastajille. Alajaoston kaksi vuosittaista kokousta syksyisin ja keväisin pidettiin siitä lähtien aina Haagassa. Pikku hiljaa ihmisiä alkoi tulla joukkoon yhä enemmän. Meitä innokkaita harrastajia kehoitettiin aina kujilla ja turuilla uuden länderi-ihmisen tavatessaan kertomaan rodun omasta jaostosta ja pyytämään ihmisiä tulemaan mukaan katselemaan koiria VPK:lle ja ottamaan omansakin mukaan. Ja kyllä ihmiset tulivatkin! Välillä kokousta oli vaikea pitää, kun kaikenkarvaiset länderit, vanhat ja nuoret, urokset ja nartut, haukkuivat ja telmivät kokouspöytien välissä. Ja tietysti aikaa tuhraantui myös pissiluikkujen jätösten siivoukseen. Taloa käytettiin tuohon aikaan usean koirakerhon kokoontumistilana ja urokset olivat tehneet luonnollisestikin reviirimerkkejään kokoussaliin. Erityisesti kahvitiskin edessä oleva nurkka oli poikakoirien mieleen! Oli varsin hankalaa noutaa tiskiltä kahvia, kun aina oli jonkun uroksen koipi koholla ja näinollen kokousedustajien lahkeet vaarassa! Mukavaa kuitenkin oli, kun parhaina kertoina läsnä oli 30-40 ihmistä ja parikymmentäkin länderiä.

Yleisimmät virallisten asialistan kohtien lisäksi käytävät keskustelut koskivat luonnollisestikin koiriemme ulkonäköä ja ennen kaikkea luonnetta. Pikku hiljaa asialistalle alkoivat tulla myöskin uhkaavat kirjainyhdistelmät PRA ja HC. Koiriemme sisäsiittoisuus oli todellinen pulma, sillä noiden 60-luvun alussa tuotujen "alkuländereiden" jälkeen ei maahamme oltu saatu lainkaan uutta verta. Rajat muihin maihin olivat kiinni, eikä kukaan voinut kuin ehkä villeimmissä unissaan kuvitella nykyisenkaltaista tilannetta.

Laadin tuolloin "sukupuulakanan" senaikaisista koiristamme, eikä se todellakaan ollut kaunista nähtävää: joka ikisestä puun haarasta oli syntynyt silmäsairaita koiria. Suunnittelimme jopa länderin takaisinsiitosta kettuterrieriin! Kennelliittostakin kysyttiin alustavasti lupaa asiaan, mutta sitten rajat rabieksen tultua maahan yllättäin avautuivatkin. Niin muuttuu maailma!

Koposen Tiina oli noina vuosina itseoikeutettu puheenjohtaja. Sihteeriköksi tuli sitten muutaman vuoden kuluttua länderijaoston perustamisesta Tina Mandell, eli Manteli ja rahastonhoitajan eli rahastaja virkaa alkoi hoitaa allekirjoittanut. Vuoron perään Tiinan ja Mantelin kanssa olimme myös jäsensihteereitä ja pentuvälittäjiä.

Manteli osti joskus 70-luvun loppupuolella oranssin kortistolaatikon 20 cm x 10 cm ja useiden vuosien ajan se toimi jäsenkortistomme kotina! Aina uuden jäsenen ilmoittautuessa hänelle täytettiin kortti, joka liitettiin muiden korttien mukaan. Parhaimmillaan jäseniä oli toistasataa. Muutaman kerran kaikki kortit levähtivät lattialle ja siinä niitä sitten aakkostettiin joukolla! Missähän tuokin laatikko nyt on?

Oma ruljanssinsa olivat jäsenkirjeiden postitustalkoot. Mieleeni on jäänyt, että aina Pääsiäisen aikaan räntäsateessa poljin fillarilla Mantelin luokse Vanhalle Viertotielle ja siellä sitten tuntikausia kirjoitimme kuoria, niputimme papereita, suljimme kirjeitä ja liimasimme postimerkkejä. Nykyään homma taitaa homma sujua hieman eri tavalla!

80-luvua alkupuolella Koposen Tiina sitten muutti kaikkien hämmästykseksi pääkaupungin hulinasta Haukivuoren rauhaan (?!) ja meikäläinen sai astua Tiinan saappaisiin. Oli ilo johtaa hyvin hoidettua jaostoa! Kun oma koirani Nittanetta sitten vuonna 1990 kuoli, oli aika väistyä ja antaa tilaa muille.

Länderijaosto järjesti toimintansa alkuaikoina myöskin tottelevaisuus- ja näyttelykoulutusta Helsingissä Talin urheilupuistossa. Lukuisat olivat ne kerrat, kun Koposen ja Mantelin tahdittamana saimme partaniekoillemme "sivistystä ja hyviä käytöstapoja"! Koulutukset olivat todellakin vain ja ainoastaan ländereille ja porukkaa riitti.

Länderiväki oli siis varsin innokasta porukkaa, mutta yksi oli joukosta poissa. Nimittäin rodunmaahantuoja, itse Maria Åkerblom, ei koskaan osallistunut mihinkään tilaisuuksiimme.

Vasta Maria Åkerblomin kuoltua ilmestyi yllättäen Haagan VPK:lle kaksi herttaista vanhempaa naista; Lea Borg ja Mabel Fredlund, Maria Åkerblomin viimeiset kenneltytöt. He toivat mukanaan kokoukseemme jopa viimeiset Åkerblomin kasvatit! Koko jaostomme iloitsi heidän saapumisestaan, sillä Lea ja Mabel olivat ystävällisiä ja ihania ihmisiä. Heidän kanssaan sitten aloimme tehdä yhteistyötä ja portit Seurasaarentien Villa Toivolaan avautuivat. Lea ja Mabel jatkoivat vielä jonkin aikaa ländereiden kasvatusta, mutta kennelnimi av Ros-Loge oli mennyt hautaan Maria Åkerblomin myötä.

Näiden muistelusten mukana toivotan kaikille nykyisille länderinomistajille ja kasvattajille intoa ja menestystä persoonallisten partakuonojen parissa.

© Sirpa Ruotsalainen (ent. Toivonen)

Ilse Schleifenbaum, rodun "äiti"

Dirk vom Lenneberg

Cocca Too von Sennehütte 1967

Tiina ja Krumme Furche Carita

Länderijaoston kokous 1984

Teminka, Nittanetta &
Nostradamus Tembo Tabou

Nittanetta ja Krumme Furche Dominique

Krumme Furche Excelsior, Teminka, Krumme Furche Dominique, Nittanetta ja Mil-Mila Av Ros-Loge