Kromfohrländer
on vuonna 1955 FCI:ssä hyväksytty saksalainen seurakoirarotu. Rotu sai alkunsa
kettuterrierille ja grand griffon vendeenille syntyneestä pentueesta, joka osoittautui
huomattavan tasaiseksi. Suomeen ensimmäinen länderi tuotiin Saksasta vuonna 1962. Kromfohrländerillä
ei ole mitään varsinaista käyttötarkoitusta, sillä ei yleensä ole sanottavasti
riistaviettiä eikä kromfohrländerillä ole myöskään oikeutta kilpailla palveluskoirakokeissa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei länderin kanssa voisi mitään harrastaa,
vaihtoehtoja on useita tottelevaisuuskoulutuksesta pelastuskoirien rauniotoiminnan
kautta koiratanssiin. Suomessa kromfohrländerit ovat saaneet mainetta lähinnä
agilitykoirina. Kromfohrländereiden rekisteröinnit ovat Suomessa pyörineet
90-luvun lopulla ja 2000-luvulla 25-49 koirassa. Eniten kromfohrländereitä maailmassa
on rodun kotimaassa Saksassa. Suomessa ländereitä on kolmisen sataa, Saksassa
noin tuhat yksilöä. » Rotumääritelmä
» Länderin luonne |