 | KoiranäyttelytKoiranäyttelyiden
tarkoitus on mitata rodunomaisuutta eli sitä, kuinka hyvin kasvattajat ovat onnistuneet
jalostustyössään. Näyttelyihin voivat osallistua kaikki koirat, jotka ovat rekisteröityjä,
rokotettuja, terveitä ja vähintään 7kk:n ikäisiä. Osallistujat jaetaan eri luokkiin
koiran iän, saavutusten ja sukupuolen mukaan. Eri rodut on taas jaettu kymmeneen
roturyhmään. Kromfohrländerit kuuluvat ryhmään 9 eli seura- ja kääpiökoiriin. Näyttelyyn
ilmoittaudutaan aina kirjallisella ilmoittautumiskaavakkeella,
joka postitetaan määräaikaan mennessä näyttelyn järjestäjille maksukuitteineen.
Joihinkin näyttelyihin on nykyisin mahdollista ilmoittautua myös internetin välityksellä.
Kirjallista vahvistusta ja aikataulua voi kotiinsa odotella viikkoa kahta ennen
h-hetkeä. Paikan päälle tarvitset mukaasi edustavassa kunnossa olevan koirasi
(turkinhoito-ohjeisiin linkki), rekisteri- ja rokotuspaperit, näyttelynumeron
(jonka sait postin mukana), näyttelyhihnan (mielellään sopusoinnissa koirasi värien
kanssa, esim. valkoinen) sekä koirallesi vettä ja tarvittaessa esim. makupaloja. Koiranäyttelyissä
noudatetaan virallisia koiranäyttelysääntöjä, jotka voivat tuntua aluksi hieman
vaikeilta. Näyttelyissä on asiantuntevat tuomarit sekä kehäsihteerit, jotka kyllä
neuvovat ja joilta voi kysyä neuvoa. Parhaiten oppii seuraamalla muiden kehäkäyttäytymistä.
Kehäsihteerit kutsuvat koirat omalla vuorollaan kehään ja kertovat, mitä milloinkin
tapahtuu. Länderin kanssa kehässä ollessasi varaudu siihen, että jotkut tuomarit
haluavat tarkastella koiraasi myös pöydälle nostettuna. Kaikki koirat saavat ensin
laatuarvostelun, jonka perusteella erinomaisen tai erittäin hyvän arvion saaneet
jatkavat kilpailuluokkiin. Parhaat jatkavat aina eteenpäin ja näin edetään aina
siihen saakka, kun saadaan valittua rotunsa paras, joka edelleen jatkaa kilpailuaan
muiden rotujen parhaita vastaan. Kaikki koiranäyttelyt huipentuvat Best in show-kisaan,
jossa kruunataan koko näyttelyn kaunein koira. Koiranäyttelyitä järjestetään
joka puolella Suomea ja niitä on erityyppisiä. Kaikkien rotujen isoja näyttelyitä
järjestetään Suomessa vuosittain 40, joista 11 on kansainvälisiä. Tietyille roturyhmille
on noin 150 pienempää näyttelyä ja lisäksi vielä eri rotujen erikoisnäyttelyt.
Erikoisnäyttely on vuoden arvostetuin kohokohta ja sen osallistujamäärät ovatkin
yleensä vuoden suurimmat. Toinen suosittu näyttely on aina vuoden lopussa Helsingin
messukeskuksessa järjestettävä Suomen suurin kansainvälinen näyttely, jossa jaetaan
myös Vuoden voittaja-tittelit. Vuoden 2003 voittajanäyttelyyn oli ilmoitettu 27
länderiä. Kaikki Suomessa järjestettävät koiranäyttelyt löytyvät Kennelliiton
sivuilta. Koiranäyttelyissä käyminen on hyvä keino tutustua ja ihastua
rotuumme. Koirien omistajat ja kasvattajat mielellään neuvovat ja vastaavat kysymyksiinne. Jonna
Knuutinen |  |