|
Alkuperämaa: Saksa (Hyväksytty: FCI 12.10.1998, käännös SKL-FKK 22.8.1999) KÄYTTÖTARKOTUS:
Seura- ja kotikoira. Luokitus FCI: RYHMÄ 9, seura- ja kääpiökoirat, alaryhmä
10 Kromfohrländer. Ei palveluskoirakäyttöä. TAUSTA LYHYESTI: Kromfohrländer
on yksi nuorimmista saksalaisista koiraroduista ja hyväksytty kansainvälisesti
vuonna 1955. Rodun ensimmäinen kasvattaja, rouva Ilse Schleifenbaum, asui Siegenin
lähellä eteläisessä Nordrhein-Westfalenissa lähellä "krom Fohrin" aluetta, jota
kutsutaan nykysaksaksi "krumme Furche". Rodun nimi, kromfohrländer, on syntynyt
näistä sanoista. Kromfohrländerin ihastuttava olemus ja luonne ovat peräisin sen
esivanhemmilta: karkeakarvaiselta kettuterrieriltä ja grand griffon vendeenilta. YLEISVAIKUTELMA:
Keskikokoinen. Rodussa on karvapeitteen mukaan kaksi eri muunnosta, karkeakarvainen
ja sileäkarvainen. TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Runko on säkäkorkeutta hieman
pidempi. KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Sopeutuvainen, oppivainen ja temperamenttinen
seura- ja kotikoira, joka on hieman pidättyväinen vieraita kohtaan. Metsästysvietti
on vähäinen. Aggressiivisuus ja arkuus eivät ole toivottavia. PÄÄ: Kallo-osa:
Hieman pyöristynyt, kulmakaaret eivät ole erottuvat, selvä otsauurre. Otsapenger:
Selvästi havaittava. Kirsu: Keskikokoinen, väriltään mieluiten musta, ruskea on
sallittu. Sieraimet ovat avoimet. Kuono-osa: Kuonon pituuden suhde kallon pituuteen
on 1:1. Kuonon ja kallon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset. Kuononselkä on suora,
kohtuullisen leveä, sivulta ja ylhäältä katsottuna kuononkärkeä kohti hieman kapeneva.
Huulet: Suupieliä myöten tiiviit ja tummapigmenttiset, eivät liian voimakkaat.
Leuat/hampaat/purenta:Vahvat leuat, säännöllinen ja täydellinen leikkaava purenta
(42 hammasta hammaskaavion mukaisesti) ts. yläleuan etuhampaat ovat tiiviisti
alaleuan etuhampaiden edessä ja hampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden. Tasapurenta
on sallittu. Posket: Hyvälihaksiset; kuivat posket ulottuvat alaleu asta yläleuan
ohi poskikaariin. Silmät: Keskikokoiset, soikeat, hieman vinoasentoiset ja väriltään
tummanruskeat; keskiruskeat on sallittu. Korvat: Ylös, pään sivulle kiinnittyneet
taittokorvat, taitteen ylälinja ei nouse kallon ylälinjaa korkeammalle. Korvat
ovat kolmionmuotoiset, kärjistään pyöristyneet ja päänmyötäiset. Ne ovat erittäin
liikkuvaiset ja asennoltaan mielialan mukaiset; hieman harittavat korvat sallitaan. KAULA:
Viistoasentoinen, niskasta hieman kaartuva, keskipitkä, voimakas ja selkää kohti
levenevä. Kaulanahka on tiivis. RUNKO: Ylälinja: Suora, selkälinja on hieman
säkäkorkeutta pitempi. Säkä: Erottuva. Selkä: Voimakas, keskipitkä ja suora. Lanne:
Hieman rintakehää kapeampi ja hyvin kehittynyt. Lantio: Hieman viisto ja lihaksikas.
Rintakehä: Kohtuullisen leveä ja syvä; kyynärpäiden tasolle ulottuva. Kyljet ovat
hieman kaarevat ja eturinta hieman korostunut. Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva on
lanneosaa kohti kohoava. HÄNTÄ: Typistämätön, keskipitkä, voimakastyvinen
ja sapelimainen; hieman kiertyvä häntä on sallittu. Koiran ollessa rauhallinen
häntä riippuu hännänpää hieman kaartuneena, liikkeessä se nousee sirpin muotoisena
selän yläpuolelle. Hännän karvapeite on rungon karvapeitteen mukainen. RAAJAT:
Eturaajat: Yleisvaikutelma: Eturaajat ovat edestä katsottuna suorat ja asennoltaan
pystyt. Lavat: Hyvin lihaksikkaat, lapaluut ovat kohtuullisen pitkät ja viistot.
Olkavarret: Hyvin lihaksikkaat ja lapaan nähden noin 110 asteen kulmassa. Kyynärpäät:
Luonnostaan rungon myötäiset, eivät sisäänpäin eivätkä ulospäin kääntyneet; olkavarren
ja kyynärvarren välinen kulmaus on noin 120 astetta. Kyynärvarret: Hieman olkavartta
pitemmät, pystysuorat ja vahvat. Ranteet: Hyvin kehittyneet, eivät kuitenkaan
liian voimakkaat eivätkä paksut. Välikämmenet: Suhteellisen lyhyet, edestä katsottuna
kyynärvarsien suorana jatkeena, sivusta katsottuna hieman viistot. Käpälät: Varpaat
ovat hieman kaartuneet ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat voimakkaat, päkiät hyvin
kehittyneet ja tummapigmenttiset, vaaleat kynnet ovat sallitut. Takaraajat:
Yleisvaikutelma: Takaraajat ovat takaa katsottuna suorat asennoltaan pystyt. Reidet:
Hyvin lihaksikkaat. Reiden ja lantion välinen kulmaus noin 100 astetta. Sääret:
Jänteikkäät, muodostavat reiden kanssa noin 105 asteen kulman. Välijalat: Kuten
välikämmenet, mutta pystysuorat. Ei kannuksia. Käpälät: Kuten etukäpälät. LIIKKEET:
Sulavat, tehokkaat, tasapainoiset ja maatavoittavat, pitkä etuaskel ja voimakas
työntö. Kromfohrländer hyppii mielellään, se ei saa peitsata. NAHKA:
Tiiviisti rungonmyötäinen. Pigmentti on karvapeitteen merkkien mukainen. KARVAPEITE:
Karkeakarvainen: Tiheää ja laadultaan karkeaa, muodostaa parran. Sään ja selän
kohdalla karvan pituus on korkeintaan 7 cm. Kyljissä karva on lyhyempää, noin
3 cm. Selässä ja raajoissa karva on karkeampaa kuin kyljissä. Karva on pidempää
pään etuosassa. Korvissa karva on samanlaista kuin rungossa. Aluskarva on lyhyttä
ja pehmeää. ' Sileäkarvainen: Tiheää ja laadultaan sileää, ilman partaa. Sään
ja selän kohdalla karvan pituus on korkeintaan 7 cm. Kyljissä karva on lyhyempää,
noin 3 cm. Karva on tiiviisti rungonmyötäistä. Korvissa, kaulan alapuolella ja
rinnassa karva on pidempää. Hännässä on selvä hapsutus. On toivottavaa, että eturaajojen
takaosassa ja reisissä on kunnon hapsutus. Pään etuosassa karva on lyhyttä. Aluskarva
on lyhyttä ja pehmeää. VÄRI: Rungon perusväri on valkoinen, jossa on vaaleanruskea
tai punaruskeasta voimakkaaseen tummanruskeaan oleva satula tai erikokoisia suuria
läiskiä. Jos aluskarva on ruskeaa, voivat karvojen päät olla mustat. Pään väritys
on mahdollisimman symmetrinen. Poskissa, silmien yläpuolella ja korvissa on vaaleanruskeat
tai punaruskeasta tummanruskeaan olevat merkit. Merkkien välissä on joko otsassa
tai niskaan asti ulottuva yhtenäinen valkoinen piirto (symmetrinen maski, jossa
on "pläsi"). KOKO JA PAINO: Säkäkorkeus: 38-46 cm Paino: urokset 11-16 kg
ja nartut 9-14 kg. VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista
luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen. Vakavat virheet: Vaaleat
silmät; liian haalistuneet ruskeat merkit, mustat läiskät ilman ruskeaa aluskarvaa,
merkkien puuttuminen rungosta, erittäin epäsymmetriset merkit päässä. Hylkäävät
virheet: Ylä- tai alapurenta; useamman kuin kahden poskihampaan tai kolmen välihampaan
puuttuminen; albinismi; siniset silmät; luonneviat (aggressiivisuus, arkuus). HUOM!
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina
kivespussiin. HUOMIOITAVA: Yksittäisen etuhampaan puuttuminen ylä- tai alaleuasta,
samoin kuin lyhyehkö tai pitkähkö karvapeite eivät ole hylkääviä virheitä muutoin
erinomaisella tai erittäin hyvällä yksilöllä. |